9. toukokuuta 2014

Tulot/Menot Huhtikuu 2014


Tulo- ja menoseurannan tarkoituksena on pitää kirjaa perheemme tuloista ja menoista. Tarkoituksenani on sijoittaa kuukausittain noin 10% perheemme nettotuloista eli 450€ passiivisiin indeksirahastoihin tehdyn sijoitussuunnitelman mukaisesti.

Lapsiperheen ollessa kyseessä perheemme menot heilahtelevat kuukausittain melkoisesti ja näin ollen pyrimme pitämään noin puolentoista kuukauden tulojen verran rahaa puskurina käyttötilillämme.

Mikäli kykenemme säästämään pitkässä juoksussa enemmän kuin 450€ kuukausittain, ylimääräinen raha tullaan lähtökohtaisesti sijoittamaan erilaisiin korkorahastoihin tulevia suurempia välttämättömiä hankintoja varten, joita normaaliperheelle saattaa yllättäen tulla eteen. Tämä pitää sisällään myös varallisuuden keräämistä seuraavaa autohankintaakin varten, sillä lähtökohtaisesti haluan välttää auton ostamista lainarahalla, sillä auto on lähes aina sijoituksena lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän huono.

Tulen pitämään jatkossa kirjaa kuukausittain perheemme tuloista ja menoista, jotka julkaisen näkyviin. Tulot ja menot on kirjattu euron tarkkuudella pyöristäen lähimpään euroon.

Tulot huhtikuu 2014

Palkkatulot/hoitotuki 3864€
Lapsilisät 104€
Osingot 217€
Muut 106€


Kokonaistulot 4291€


Menot huhtikuu 2014

Asuntolaina 1175€
Kulutustavarat 840€
Ruoka 624€
Auto 545€
Hoitovastike 162€
Vakuutukset/henk koht 159€ 
Lääkärikulut 145€
Sähkö 137€
Koira 135€
Liikunta/harrastukset 85€
Internet/puhelimet/netflix/spotify 75€
Muut 150€

Kokonaismenot 4231€


Huhtikuun tulot ovat aikalailla tasan keskivertaiset normaalit kuukausitulomme. Menot onneksi eivät ole. Ei ole ainakaan perheemme vika, että Stockmannilla menee tällä hetkellä huonosti. Joku voisi sanoa perheemme Hullujen Päivien shoppailun lähteneen hieman lapasesta ja siitä muodostui myös suurin osa kulutustavaroiden 840€ menoista. Ylimääräistä oli myös auton korjaus, johon upposi noin 380€. Lyhyt pääsiäislomareissu tuli tehtyä myös autolla, joten loput autokulut olivat polttoainekuluja. Myös lapsen ja koiran lääkärikuluihin meni huhtikuussa rahaa poikkeuksellisesti. Tosin lapsen hoitovakuutuksen omavastuu on nyt seuraavalle vuodelle kuitattu, joten seuraavat lääkärissä käynnit tulevat olemaan ilmaisia seuraavat 12kk.

Muut kulut olivat suurinpiirtein normaaleja perheemme kuluja, eikä niistä hirveästi äkkiseltään pysty karsimaan. Lähinnä säästäämään kyettäisiin ainoastaan netflix:n ja spotifyn kuukausimaksujen kohdalla, mutta kuten mainitsin jossain aiemmassa postauksessani en halua rueta liikaa tinkimään elämänlaadusta. Musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu on sen verran lähellä sydäntä, että olen valmis tukemaan noinkin hyvien palveluiden olemassaoloa ja kehittymistä entistä paremmiksi tulevaisuudessa. Ruokamenot vaikuttavat hieman korkeahkoilta, mutta toisaalta en ole aikaisemmin seurannut kovinkaan tarkasti ruokakauppoihin kannettua rahamäärää, joten on hyvin mahdollista, että lasku on tosiaan keskimäärin noinkin paljon kuukausittain.

Säästöprosentiksi huhtikuun osalle muodostuu säälittävä 1,40%. Ylimääräisiä menoja huhtikuussa oli kuitenkin onneksi melkoisesti, muuten elo olisi aika tiukalla, eikä tälläisen blogin kirjoittamista tarvitsisi jatkaa kovinkaan pitkään. Huomioitavaa kuluissa on kuitenkin myös se, että asuntolaina lyhenee tällä hetkellä noin 1000€ kuukaudessa, joten mikäli asunto pitää arvonsa, niin tuo summa menee myös säästöön tällä hetkellä joka kuukausi tuon 450€ osakerahastoihin menevän lisäksi. Tarkennuksena myös vielä se, että vaikka säästöprosentti jäikin huhtikuun osalta nyt lähes nollaan, niin osakerahastoihin meni silti tililtämme tuo 450€, joka en kirjannut tuonne kuukausittaisiin menoihimme. Onneksi tilillä oli sen verran puskuria, että tuo summa oli mahdollista irroittaa rahastoihin.

Toukokuu vaikuttaa lähteneen kulujen puolesta myös melko reippaalla vauhdilla käyntiin, joten saa nähdä minkälaiseen säästöprosenttiin toukokuun osalta tulemme pääsemään. Edessä tulee olemaan ainakin uuden parisängyn hankinta, sillä vanha on jo ollut tiensä päässä pitkään. Hyviä ehdotuksia uudeksi sängyksi otetaan mielellään vastaan.

Säästöprosentti huhtikuu 2014

1,4% - huhtikuu

kuva: Tax Credits - Piggy Bank Money

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti